Jo lapsesta asti Usko on ollut tärkeä osa elämääni. Usko seisoi rinnallani lapsuuden murheissa ja murrosiän myrskyissä. Kun aikuisena aloin epäröidä suhteessani häneen, Usko antoi ymmärtää etten voisi elää ilman häntä. Ei ole liioiteltua sanoa että koin saavani Uskolta jopa tarkoituksen elämälleni. Usko teki minusta itsestään riippuvaisen.
Toivottavasti en loukkaa ketään, mutta haluan olla rehellinen enkä edes tänä luopumisen ja kaipauksen päivänä antaa liian kaunisteltua kuvaa Uskosta. Vaikka Usko mielellään antoi itsestään vahvan ja järkähtämättömän kuvan, hänessä oli myös häikänteleväinen ja – pyydän anteeksi – jopa petturimainen puoli.
Oma kokemukseni Uskosta on, että hän jätti minut yksin juuri silloin kuin olisin kipeimmin häntä tarvinnut. Hän ei palannut vaikka itkien huusin hänen peräänsä. Jouduin opettelemaan elämään Luulon ja Toivon kanssa. Näin jälkikäteen toki ymmärrän, että he ovat todellisia ja luotettavia ystäviä, vain nöyryydessään valitettavan usein aliarvostettuja. Haluan tässä samalla siis kiittää heitä.
Usko kuitenkin vielä palasi luokseni myöhemmin ja ilahduin siitä kovin, unohtaen oikeastaan samantien hänen tuottamansa kirvelevät haavat. Sellainen Usko oli, hän sai nopeasti luottamaan itseensä, aina uudestaan ja uudestaan. Hänessä oli luontaista karismaa joka vetosi meistä moniin.
Mutta Usko ei kai voinut mitään luonnolleen vaan valitettavasti hän petti minut jälleen. Ei Usko jaksanut seistä rinnallani elämän karikoissa. Hän lähti taas. Tällä kertaa minut pelasti Rakkaus.
Nyt Usko on kuollut. Uskoa ei enää ole. Huolimatta ristiriitaisesta suhteestamme huomaan elämäni olevan tyhjää ilman Uskoa. Kaipaan yhteisiä aikojamme enkä halua mitätöidä hänen merkitystään itselleni enkä vaikutusta elämäni kulkuun. Olen kuitenkin oppinut että henkilökohtaisesti minulle sopii paremmin turvata Luuloon, Toivoon ja Rakkauteen. He eivät lupaile liikoja eivätkä siis petä luottamustaan. Kadun sitä, etten aina ole osannut arvostaa heitä, koska vahva ja järkkymätön Usko hurmaavuudessaan sekoitti pääni.
Tiedostan etten ehkä ole vielä käsitellyt suruani kunnolla, mikä valitettavasti heijastunee tähän muistokirjoitukseenikin. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään eikä kuulostaa katkeralta.
Rakkaudella Uskoa muistaen, kaikesta huolimatta,